Päivä ilman nojatuolia

Pohjustus: Tämä tarina oli alunperin osa toista projektia, jossa oli tarkoitus suorittaa kirjoitustehtäviä erilaisista aiheista. Homma kariutui, koska kaverin hormoonit vetivät häntä toisenlaiseen kynäilyyn. Itse sain ekan tehtävän kirjoitettua, ja ajattelin julkaista sen täällä. Tehtävän aiheena annoimme toisillemme otsikon, sanan ja lauseen, joita piti käyttää tekstissään.

Otsikko : "Päivä Ilman Nojatuolia"
Sana: Kuulosuojain
Lause: "...jotta ne kypsyisivät paremmin"

---------------------------------------------------------------------------------


Päivä ilman nojatuolia

Kapteenin lokikirja 32.4.3012 x-ulottuvuus Gegrgerl:n tähtiryöppiö.

Tänään jouduimme miehistömme kanssa vaaralliseen paikkaan. Olin juuri saanut energialataukseni valmiiksi ja tullut ulos gyro-kopistani, kun meihin kohdistui alusta vinhasti sivulle heilauttanut törmäys. Törmäys oli niin kova, että menetin tasapainoni ja tulin suoraan takapuolelleni maahan. Valitettavasti kaaduin vielä suoraan metalliritilän päälle, ja hanuri-ihrani saivat kovan tällin jättäen komeat mustelmat. Kun sain koottua itseni lähdin kohti komentosiltaa. Hälytyssummerien huuto kaikui käytävillä. Ääni kuului hyvin lujaa, ja toivoin omaavani kuulosuojaimet. Onneksi hälytysääntä kuulee nykyään enää harvoin.

Komentosillalla oli nihkeä tunnelma. Miehistö kävi puolella teholla suurimman osan aluksen gyro-koppien ollessa karanteenissa viime viikkoisen karnevaalien jälkeen. Herra Å sain päähänsä paistaa kopissa maissia, jonka seurauksena maissi alkoi räjähdellä luoden valkoisia önömölleröitä (emme vielä ole päättäneet, miksikä niitä kutsuisimme, mutta önömöllerö on saanut suurta kannatusta). Laitoimme miehistön latauskammion välittömästi karanteeniin ja hitsasimme ovet lujasti kiinni estääksemme uuden eliölajin leviämisen. Pelkäsimme Herra Å:n saaneen önömölleröistä tartunnan, joten käärimme hänet kuplamuoviin ja suljimme aluksen perällä olevaan pelihuoneeseen, jossa voi pelata biljardia. Huone oli eniten eristyksissä aluksessamme, joten se oli paras paikka sulkea hänet. Tämäkin vaikutti miehistön moraaliin, kun eivät pääse pelaamaan biljardia ja jotkut ovatkin alkaneet kapinoimaan ja juomaan etikkaöljyä keittiössä saadakseen sairaslomaa. Mutta sitähän ei meiltä heru.

Miehistön moraali siis rakoili ja he muutenkin toimivat säästövirralla, kun ainoa toimiva gyro-koppi löytyi kapteenin huoneesta, jonne päästin porukan vain klo 14-16 ja lounasajalla, jollei halunnut syödä. Onneksi miehistöön kuului myös upseeri ¿, joka toimi vankkumattomalla omistautumisella alusta kohtaan.
"Tilanneraportti, upseeri ¿!" huusin kävellessäni kohti kapteenin tuolia.
"Olemme ilmeisesti ajelehtineet vihollisen reviirille, kapteeni. Meitä kohti ammuttiin varoituslaukaus ja vihollinen vaatii meitä ottamaan yhteyttä."
Istuin alas tuolilleni. "Auh!" huusin, ja ponnahdin ylös. Kaatumiseni tuntui vieläkin takapuolessani ja istuminen sattui kuin alushousuihin eksynyt N¤b.
"Mikä hätänä, kapteeni?" ¿ kysyi.
"Ei mikään, ajattelin että olen uskottavamman näköinen, jos tällä kertaa seison tässä näin jalat leveässä haara-asennossa, kädet selän takana, rinta röyhelöllä ja leuka ylhäällä, NÄIN!" vastasin.
"Ottakaa yhteys viholliseen, upseeri!"
"Selvä kapteeni."
Viestiyhteys luotiin, ja saimme kontaktin hyvin, hyvin, hyvinhyvinhyvinhyvin rumaan ja vastemieliseen henkilöön.
"Kuinka julkeatte tunkeutua meidän reviirille?" toteaa hyvin, hyvin, hyvinhyvinhyvinhyvin ruma ja vastenmielinen henkilö.
"Mitä se teille kuuluu! Meillä on tärkeä tehtävä, enkä tietääkseni ole tilivelvollinen teille, kuka sitten olettekaan!" vastasin.
"Olen amiraali Diagonaalinen, Jrzerin tähtikunnasta! Meidän tehtävänä on estää kaikkien tärkeiden tehtävien loppuunvieminen keinoja kaihtamatta!"
"Aijaa? Tiedättekös, miksi meilläpäin tehdään viiltoja lihamössöllä täytettyihin suolenpätkiin, kun niitä pidetään avotulen äärellä?" kysyin amiraali Diagonaaliselta.
"Nyt heitit aika pahan! Kerros tok'!"
"...jotta ne kypsyisivät paremmin."
Samalla hetkellä upseeri ¿ alkoi painelemaan asepaneelista kaikkia nappeja kerralla, jotka ampuivat täydellä voimalla kohti lukittua vihollisalusta. Ylivoimainen ja äkillinen tulivoima tuhosi vihollisen muutamassa sekunnissa.
"Hienoa, upseeri ¿! Salainen koodimme pelasti meidät jälleen pinteestä!" riemuitsin.
"Näin on, kapteeni! Kukaan ei kerkeä valmistautumaan yllätyshyökkäykseen, jos he miettivät samalla kimurantteja arvoituksia." ¿ selitti.
"Ollaan myö kyllä melekosia velikultia, vae mittee!"
"VOE TOKKIINSA!"
Nauroimme yhdessä monta minuuttia ja myöhemmin kävimme vielä saunassa. Tärkeä tehtävämme sai siis vielä jatkua. Mutta ensin olisi päästävä eroon önömölleröistä.

Varosyöminen

Nälkä on ikuinen. Välillä sitä ei tunne, mutta aina se on mukana silti, sillä jostain se aika-ajoin pulpahtaa pinnalle, vaikka siitä luuli edellisellä kerralla päässeen eroon lopullisesti. Vaan ei pääse! Ainoastaan siirtyy nälkä eteenpäin, vaanien seuraavaa hetkeä hyökätä. Ja kun tulee nälkä, täytyy syödä.

Joskus, vaikkei olekkaan nälkä, niin sitä ennakoi jo sitä tulevaa nälkää. Kun tietää, että se on tulossa, niin siirtää sitä vielä etemmäs tulevaisuuteen. Tätä kutsutaan varosyömiseksi. Onhan se ihan hyvä syödä, jos tietää lähtevänsä pitemmälle reissulle, hieman varastoon, että elimistö voi sitten sulatella omien tarpeidensa mukaan sitä lihapiirakkaa kahdella nakilla. Ruokaisa maha onkin kivempi, kuin tyhjä maha (tai pieruisa maha, jos sattuu olemaan laktoori-intolerantikko ja vahingossa nauttii maitotuotteita).

Varosyöminen voi kääntyä itseään vastaan. Huonosti ajoitettu varosyöminen juuri ennen tarkoin laskelmoitua lounastuntia saattaa aiheuttaa sen, että ruokailulle pyhitettynä aikana ei vain voi syödä. Tästä taas seuraa se, että varosyömisen aikaan varastoitunut energia kuluu loppuun kauan ennen seuraavaa mahdollista ruokailuhetkeä. Joten tarkkana sen ajoituksen kanssa! Eikö jo lapsena opetettu, että ei karkkia ennen syömistä, ettei mene ruokahalut? Vaan otitko opiksesi? Et!

Läski!

Röhkelsönin pila

Kauan sitten kaukaisessa Ypäjäjärveläisessä kansakoulussa asiat menivät normaalisti. Lapset tulivat aamulla kouluun, suorittivat opintonsa ja iltapäivällä pääsivät taas koteihinsa. Tätä jatkui viitenä päivänä viikossa kunnes koitti viikonloppu, jolloin ei ollut koulua. Ei siis poikkea kummoisesti nykypäivänkään opetussuunnitelmasta.

Kiinteistönhoitaja Röhkelsönillä oli eräänä päivänä tylsää. Hän päätti tehdä jekun rehtori Tossavaiselle. Koska kunta oli köyhä, niin koulu kasvatti omia kasviksia ja juureksia pienellä kasvimaallaan. Hän haki kasvimaalta sipulin ja varastosta tikapuut ja asetti ne koulun läntisen siiven kulmalle. Hän nousi tikapuita katon rajalle ja laittoi sipulin ränniin. Röhkelsön hekotteli itsekseen, että "on siinä herra Tossavaisella ihmeteltävää, kun näkee rännissä sipulin! Uusi lajike, Rännisipuli!" Valitettavasti laskeutuessaan tikkaita alas hän astui harhaan ja putosi maahan pyllylleen. Onneksi putous ei ollut fataali, vaan hän selvisi mustelmilla ja kipeällä hanurilla. Sen sijaan Röhkelsönin itsetunto sai kolauksen ja hän päätti olla kertomatta kellekkään tapahtuneesta, ettei hänen tarvitsisi kertoa pudonneensa laittaessa sipulia ränniin. Ihmiset saattaisivat luulla hänen seonneen lopullisesti!

Pila siis jäi toteuttamatta ja sipuli unohtui ränniin. Mutta eipä tiennyt Röhkelsön, että sipuli oli kehittänyt itselleen tietoisuuden. Ja miten innoissaan se olikaan päästyään pois mullasta yläilmoihin! Sieltä oli hienoa katsella maisemia ja pihalla leikkiviä lapsia. Eikä paikassa ollut valittamista, löytyihän rännistä kuusenneulasia suojaksi ja juokseva vesi juotavaksi. Hyvin viihtyi uudessa kodissaan Rännisipuli.

Eräänä sunnuntaiyönä alkoi myrskyämään. Vettä satoi kaatamalla ja taivas löi salamaa. Rännisipuli nukkui neulaspedissään autuaan tietämättä ympärillä tapahtuvista asioista. Vettä satoi niin paljon, että se vei Rännisipulin mukanaan putkea pitkin maahan! Koska sipuleilla ei tiettävästi ole tuntoaistia, ei Rännisipulikaan herännyt riepotuksesta, vaan nukkui tyytyväisesti aamuun saakka.

Aamulla Rännisipuli heräsi ja järkyttyi. "Voi ei, minähän olen tippunut yön aikana maahan! Miten minä nyt pääsen takaisin kotiini?" Rännisipulia alkoi itkettämään.

Sattuipa Postimuki ja Takki Ymmärtäväinen olemaan aamulenkillä. He kuulivat koulun pihasta itkua ja lähtivät katsomaan äänen aiheuttajaa.
"Hei, mikä sulla on hätänä?" Postimuki tiedusteli.
"Minä asun tuolla ylhäällä rännissä ja putosin sieltä yön aikana alas. Nyt en enää pääse takaisin kotiini!"
"Mutta eikös sipulit asu mulloksessa? Jos me autettaisiin sinut sinne?" Postimuki ehdotti.
"En minä halua enää mullokselle! Rännissä on hyvät maisemat ja siellä on muutenkin niin hyvä asua. Minä haluan omaan kotiini!"
"Ymmärrän", Takki Ymmärtäväinen vastasi.

 Takki Ymmärtäväinen oli kolmikon ainoa, jolla oli jonkinsortin kädet ja mahdollisuudet kiipeilyyn. Hän otti Rännisipulin ja laittoi sen taskuunsa ja Postimukin toiseen, koska hänkin halusi nähdä kehutut maisemat. Takki Ymmärtäväinen kiipesi vaivattomasti putkea pitkin ylös katolle. Siellä hän asetti Rännisipulin takaisin vesikouruun.
"Kiitoksia, kiitoksia erittäin paljon! Et voi varmaan ymmärtää, kuinka iloinen minä olenkaan!" Rännisipuli hihkui.
"Ymmärrän." Takki Ymmärtäväinen totesi.
"Mutta et sinä valehdellut, täältähän näkee tosi pitkälle!"
"Joo! Mutta jääkääs odottelemaan kun lapset tulee, niiden touhuilua on aika mukava seurata!"
"Ymmärrän."

Kolmikko jäi odottelemaan koulupäivän alkua. Ensimmäisenä kouluun saapui totuttuun tapaan kiinteistönhoitaja Röhkelsön, kuuluihan hänen tehtäviin muunmuassa ovien aukaiseminen. Mutta mitä hän näkikään rännin reunassa: Takin! Ja tismalleen samalla paikalla mistä hän edellisellä viikolla oli pudonnut! Röhkelsön tuumasi, että joku oli kuitenkin nähnyt hänen putoavan ja näin pilaillaan hänen kustannuksellaan! Koska muita ei ollut vielä saapunut, hän nopeasti haki tikapuut ja nousi räystään reunalle. Sieltä hän löysi takin lisäksi jättämänsä sipulin ja sen lisäksi vielä mukin. Hän ei saanut päähänsä, mitä näillä esineillä yritettiin viestittää, mutta pila se on, miksi muutenkaan joku olisi vienyt katolle takin ja mukin? Tällä kertaa Röhkelsön oli varovainen laskeutuessaan alas, olihan hänen takapuolensa edelleen hellänä putouksesta. Hän paineli verstaalle ja siellä hän paiskasi niin sipulin, mukin ja takin roskikseen eikä puhunut kenellekkään tapauksesta.

Ja kaiken tämän nähtyään Lastu-Leo päätti lopettaa LSD:n käytön.

Uudet lamput

Oudoista asioista tulee ihminen hyvälle tuulelle. Itselle suurta nautintoa (ei seksuaalista tosin) tuo palaneen lampun vaihtaminen. Kun sen vanhan, tummuneen ja melkein loppuun palaneen lampun valossa on elänyt viikkokausia, niin se uuden lampun teho on pyöristyttävä! Ai että sitä valon määrää! Eihän sitä voi uskoa, miten paljon valoa yhdestä lampusta voi tulla.

Sen valossa huone näyttää ihan erilaiselta ja saattaa löytää vaikka mitä aarteita ja hieroglyfejä (tai kadonneen sukan). Sen valo on inspiroivaa: se on kuin uusi alku elämälle, että tänään alkaa terveet elämäntavat, uusi harrastus, vanhojen ihmissuhteiden herättely jne. Suunnannäyttäjä, kuin majakka se uusi 25 watin hehkulamppu on.

Onneksi se uusi lamppukin muuttuu vanhaksi hyvin nopeasti, että se taika haihtuu ennenkuin kerkeää kääntyä uskovaiseksi tai muuten vain hulluksi.

Wc-kannen myytti

Oletteko koskaan törmännyt naiseen, joka on valittanut siitä, että vessan istuin olisi jätetty ylös? Tai mieheen? Vai tunnistatko itsesi tästä kuvauksesta? Minä en ole. Täten oletan, että koko jupakka on vain Amerikkalaisten sit-comien käsikirjoittajien keksintö. Alkuperää en tiedä, mutta muistan jo lapsena ihmetelleeni, että miksi se häiritsee Peggyä niin paljon, jos Al jättää sen istuimen ylös?

Minua tämä rupesi mietityttämään niin paljon, että järjestin laajan, koko maapallon kattavan avoimen kyselyn. Valitettavasti kaikki maapallon ihmiset eivät löytäneet Nes-Retro -foorumin kaatopaikalle, jonne kyselyn loin, mutta eiköhän hurjasta 39 äänestä jonkinlaisen yleistyksen saa aikaiseksi. Jokatapauksessa; Tulokset näyttävät tältä:

Suurinosa ei tunne valittavia naisia, mutta 33,4% tuntee ainakin yhden. Eli jutulla onkin jotain totuuspohjaa! Mutta samalla kävi mielessä, että josko se on ollut TV:n syytä, että koko asiasta on ruvettu huomauttelemaan? Vai onko naisilla tosiaan joku luontainen vietti, joka määrittelee milloin kansi on oikein ja milloin taas on syytä riitaan? Pitäisikö kirjoittaa aiheesta väitöskirja?

Itsehän suljen koko kannen toimituksen jälkeen. Eipähän yöllä pääse naapurin kuristajakäärme yllättämään. Böö! Psäh! *kurs*