Manun opissa

Pienen elämänsä aikana kerkeää oppimaan monia asioita. Oudoin opittu taito on varmaankin sahalla soittaminen. Opin tämän jalon taidon ensimmäisessä työpaikassani. Sen opetti eräs Manu. Että ensin taivutetaan sahaa näin, sitten tehdään toinen mutka toiseen suuntaan, noin, ja enää otetaan soittoväline toiseen käteen, tässä tapauksessa puukko (kun ei meidän työpaikalla hevosenharjajousta löytynyt) ja napautetaan kylkeen. Ouuuuuu-vouuu-vou-vouuuuoooo, sanoi saha, ja minä vierestä ihmettelin, kun ei tätä taitoa ollut ikinä nähnyt muuta kuin telkkarista korkeintaan. Että noinko se saha saadaan sanomaan ouuuuuu-vou.

Nyt olen jakanut tiedon eteenpäin ja sinä, lukija, olet myös omannut tämän uljaan instrumentin. Paitsi jos olet tarkotuksella hypännyt kaikki opettavaiset kohdat yli, niinkuin koulussakin varmasti teit. Siellä, missä lempiaine oli ruokatunti. Pinnari!

Kissan ryökäle

On tuo kissa aika epeli. Joskus se on päästänyt mahanesteensä suun kautta lattialle, eikä niitä ole hauska siivota. Siksi sitä onkin valppaana sanomalehden kanssa ottamassa vastaan, jos kakomista alkaa ilmaantua.

Äsken olin kirjottelemassa tässä näin samassa paikassa kuin nyt, niin huomasin kissan kakovan. Tuli meinaan kiirus, kun yleensä meiltä löytyy edes joku mainoslehtinen olohuoneesta, mutta ei nyt. Avovaimo oli siivonnut kaikki pois, kun on vieraita tulossa! Syöksyin tikkana eteiseen paperilaatikolle, kahmaisin apinana kasan sanomalehteä ja ryntäsin hirvenä takaisin olkkariin. Kun sain paperin vielä kyyryssä olevan kissan eteen, niin eihän sieltä mitään tullut. Hölmistyneenä vain katseli minua, kissan ryökäle, että meinasitko telkkarin Gigantista hommata, vai miksi tuota esittelet?

Lihapullat

Liika tieto on pahasta, sanotaan. Joskus elämässä pitää säilyä jotkut asiat mysteereinä. Niinkuin tämä taanoinen lihapulla-episodi. Selvisi, että eineslihapullien pääraaka-aine on kanannahka. En minä halua tietää tuommoista! Ihan hyvältä ne maistuu silti. Esimerkiksi: Ei kai kukaan jälkikäteen haluaisi tietää, että eskimo-puikkoihin on käytetty oikeiden eskimoiden esinahkoja. Että oletpas sinäkin, Eskoseni, eskimon esaria imeskellyt kaikki nämä vuodet.

Ukkien aineet

Tiedättekö mikä on nostalgian ultimaattinen huipentuma? Se, kun näkee makeutusaine purnukan. Se sininen pieni putkilo, jonka korkkia painamalla kuuluu Naks, ja pohjasta putoaa muurahaisen mulkun kokoinen valkea tabletti. Näitä kun ei lapsuudessa nähnyt kuin vain ja ainoastaan isovanhemmilla, eikä kenelläkään muulla! He niitä naksauttelivat kahviensa sekaan, kun vieraat vierestä katsellen lusikoivat sokereita kuppeihinsa. Se oli kuin kuninkaan kruunu, johon muut eivät saaneet koskea mestauksen uhalla. Alamaiset käyttäkööt vaikka lahnaa hattunaan!

Joskus olen törmännyt nuorison edustajaan, joka käyttää makeutusainetta teessään. Sitä hiljaa mielessään miettii, että mitä tuokin tekee, houkka, kun ukkien aineita käyttääpi. Pää pölkylle. Shlobs!

Ehdotankin, että makeutusaine purkkeihin tulisi varoitustekstit, että kielletty alle 70-vuotiailta! Ettei vaan menisi nuorisolta arvomaailmat sekaisin!

Odotan innolla sitä päivää, että olen tarpeeksi vanha naksuttelemaan tuota sinistä putkiloa. Ehkä siihen mennessä olen oppinut käyttämään sokeria kahvissani.

UUSI KIRJA: "Vettyneet unelmat" (2010)

Näyte tulevasta kirjastani:

Olin iltakävelyllä puistossa. Ilma oli tyyni, aurinko pilkotti hieman pilvenhattaran välistä. Katson kuinka puihin on kasvanut lehtiä. Nurmi alkaa vihertämään. Kuinka västäräkki lentää taivaalla. "Taitaa tulla kesä", ajattelin.
Kävelin järven rantaa pitkin ja katsoin, kuinka joutsenperhe uiskentelee järvessä. Kaksi aikuista joutsenta ja viisi pientä, vielä mustaa poikasta. Peräkkäin rauhassa lipuvat pitkin peilikirkasta nestettä. Istuudun hetkeksi puistonpenkille ja katselen maisemaa. Aurinko on jo aloittanut laskeutumaan horisontin taakse, värjäten taivaan ja pilvet kirkkaanpunaisiksi. On hiljaista. Vain käki rikkoo hiljaisuutta kukkumalla jossain kaukana. Silloin huomaan jalkojeni edessä jonkin vilahduksen. Sehän on pieni sammakko. Katselen, kuinka se paikoilleen jähmettyneenä pullistelee kaulaansa ja kurnuttaa. Ajattelin katsella sitä hieman lähempää ja nostan sen kädelleni. Se on aivan ihmeellisen näköinen: Tummanvihreä, selässä neljä keltareunaista punaista läiskää. Sellaista sammakkoa en ollut ennen nähnyt. Sain päähäni idean, jonka olin varmaan televisiossa jonkun nähnyt tekevän. Päätin nuolaista sammakkoa. Hieman limainen, maku muistutti mango-tomaatti-inkivääri sekoitusta. Oli se sentään lisäaineeton, ja viimeinen käyttöpäivä oli vasta ensi viikolla. "Hmm, ei mitään vaikutusta", totesin, ja päästin sammakon menemään. Sammakko lähti loikkimaan ja hyppäsi järveen. Plips.
Istun vielä hetken tuolilla. Tuuli puhaltaa muutaman lehden päälleni puusta ja tuo kylmät väreet iholleni. Napitan takin kiinni ja päätän jatkaa matkaa.

Julkaistaan lokakuussa 2010.

Paitsi ettei oikeasti. En minä mikään kirjailija ole.